Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


lauantai 9. helmikuuta 2013

Torsten Pettersson: Aakkosmurhaaja (Myllylahti)

Torsten Pettersson on suomenruotsalainen kirjallisuuden professori. Hän on kirjoittanut ja häneltä on julkaistu sekä tieteellisiä julkaisuja, runoja että jännityskirjallisuutta. Pettersson kirjoittaa ruotsiksi ja Aakkosmurhaaja on tietääkseni hänen ensimmäinen suomeksi käännetty teoksensa. Kirja on myös avausosa sarjaan jossa pääosassa on poliisi Harald Lindmark, ja sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.

Aakkosmurhaajan alussa vastikään leskeksi jäänyt Lindmark ryhtyy tutkimaan raa'asti murhatun ja häpäistyn nuoren naisen murhaa. Naisen vatsaan on puukolla kaiverrettu A-kirjain, josta kirjan suomenkielinen nimi. Ruotsinkielisestä nimestä Ge mig mina ögon voi kielitaitoiset päätellä mitä muuta ruumille on tehty. Murha ei jää ainoaksi ja mahdollisen sarjamurhaajan jahti käynnistyy kuvitteellisessa Koskikallion kaupungissa.

Ensimmäisten sivujen lukemisen jälkeen oli hassu (positiivisessa mielessä) tunne kun kirjoittamistyylistä ja tunnelmasta tuli mieleen länsinaapurimme kovat nimet Mankell ja Nesser, mutta tarinan tapahtumapaikka oli kuitenkin Suomi. Myös se, että kirjan on suomentanut Mankelliakin kääntänyt Kari Koski, selittää varmaan osaltaan tätä mielikuvaa.

Mutta sitten - muutamien kymmenien sivujen jälkeen Pettersson yllättää ja muuttaa kertomista uuteen suuntaan. Hän heittää lukijan eteen todisteita, kirjeitä ja nauhoitepurkuja yksi toisensa perään. Tuli semmoinen fiilis kuin olisi törmännyt vanhan rikostarinan dokumentit sisältävään pölyiseen ja nurkista repsottavaan pahvilaatikkoon ja alkanut sieltä lukemaan papereita yksi kerrallaan, lähes sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tälläinen rakenne erottaa Aakkosmurhaajan hienosti valtavirtajännäreistä ja saa lukijan skarppaamaan, tuntuu vähän kuin rikoksen ratkaiseminen olisi osaksi omalla vastuulla.

Tähtiä pudottaa pari asiaa. Kirjan lukuisat kirjeet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta etenkin Nadjan kertomus on mielestäni liian pitkä ja katkaisee jännitystä liikaa. Tämä häiritsi myös sen takia, että luku on kirjoitettu tahallaan  kömpelöllä kielellä. Toimii tehokeinona, mutta on liikaa kymmenien sivujen mittaisena.

Toinen kirjan ongelma on juoni. Se oli ainakin minulle liian epäuskottava. Pettersson kirjoittaa itseään nurkkaan ja loppuratkaisu on sitten väkisinkin pieni anti-kliimaksi. Tuli sellainen tunne kuin olisi nähnyt aivan mahtavan taikatempun televisiosta ja sitten kuulisi että temppu on tehty kameratrikkien avulla.

Mutta näistä puutteista huolimatta suosittelen erittäin lämpimästi Aakkomurhaajaa kaikille skandinaavisen dekkarikirjallisuuden ystäville. Kirja on hyvin kirjoitettu ja suomennettu, virkistävän erilainen ja piti otteessaan loppuun asti.

* * *

1 kommentti :

  1. Kiitos arvioinnista. Aakkosmurhaaja on ehkä sittenkin tutustumisen arvoinen dekkari, vaikka ilman arviotasi olisin jättänyt lukematta. Sain tänään käsiini Sara Blaedelin kirjan Nimimerkki Prinsessa, joista olen lukenut myönteisiä arvioita. Ensin se ja tämän jälkeen tänään arvioimasi.

    VastaaPoista