torstai 5. heinäkuuta 2012

Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja (Ursa)

Ostin ensimmäisen Valtaojan kirjan - Kotona maailmankaikkeudessa - itselleni kun se voitti vuonna 2002 Tieto-Finlandia-palkinnon. Kirja oli mainio ja trilogian seuraavat osat hankin heti niiden ilmestyttyä. Etenkin sarjan keskimmäinen osa Avoin tie teki minuun suuren vaikutuksen ja se on tullut luettua toiseenkin kertaan. Siinä Valtaojan tulevaisuuden visiot olivat virkistävällä tavalla uudenlaisia ja jäivät pitkäksi aikaa mieleen pyörimään. Tätä Kosmoksen siruja teoksen hommaamista pitkitin pidempään, kyseessä kun ei ole varsinainen kirja vaan kokoelma Valtaojan kirjoituksia eri paikoista vuosien varrelta. Lopulta ostin kirjan kirjahyllyyni muiden Valtaojan kirjojen viereen.

Kosmoksen siruja on siis artikkelikokoelma, se sisältää yhteensä 23 Valtaojan kirjoitusta, joista kolmea ei ole aikaisemmin julkaistu. Kaikkiin juttuihin on lisäksi liitetty jälkisanat, joissa Valtaoja peilaa kirjoitustaan nykyhetkeen ja kertoo esimerkiksi itse jutun kirjoitusprosessista. Kirjoitusten aihepiiri pyörii tähtitieteen ympärillä, mutta ottaa sieltä hyppyjä esimerkiksi historiantutkimuksen,kvanttifysiikan, maailmankatsomusten ja tulevaisuuden visioiden suuntaan.Taas kerran itseäni kiehtoi eniten Valtaojan tulevaisuusvisiot, esimerkiksi "Avaruuslentojen ensimmäinen vuosituhat 1957-2957" oli innostavasti kirjoitettu kuvaelma (tai kuvitelma) siitä, kuinka avaruuslennot tulevat kehittymään.

Artikkeleissa on - kuten Valtaoja itsekin alussa myöntää - jonkin verran päällekkäisyyksiä ja toistoa. Senpä takia on erittäin hyvä idea ollut lisätä pitkähköt jälkisanat jokaisen kirjoituksen loppuun. Muutamassa tapauksessa itse jälkisanat olivat mielenkiintoisempia kuin itse artikkeli. Näin on esimerkiksi kirjan ensimmäisessä artikkelissa jossa jälkisanoissa puidaan sarjakuvataiteilija Ville Rannan muutaman vuoden takaista pilakuvajupakkaa, ja Valtaoja on liittänyt kirjaan mukaan erinomaisen aihetta käsittelevän Turun Sanomissa julkaistun kolumninsa.

Kosmoksen siruja on mielenkiintoista luettavaa ja kaikki kirjoitukset ovat ilman muuta lukemisen arvoisia. Mutta artikkelikokoelma on kuitenkin artikkelikokoelma vaikka jälkisanoilla paistaisi ja muutamalla uudella jutulla maustaisi. Siksi "vain" kolme tähteä tälle - kyseessä on mielenkiintoinen, kansantajuinen ja hyvin kirjoitettu tietokirja, mutta se jokin punainen lanka mikä nostaa omassa arvosteluasteikossani esimerkiksi Avoimen tien viiden tähden teokseksi tästä - luonnollisestikin - puuttuu. 

 * * *

2 kommenttia :

  1. Kiitos tästä postauksesta! Pidin itse Kotona maailmankaikkeudessa -teoksesta kovasti ja takaraivossani on aika ajoin jyskyttänyt, että pitäisi hankkia lisää Valtaojan teoksia luettavaksi. Asia aktivoitui taas mielessäni tämän postauksen seurauksena ja pitää todellakin paneutua uudelleen asiaan. Ja lukea postauksesi Avoimesta tiestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista! Avoimen tien olen lukenut ensimmäisen kerran pari vuotta ennen kuin aloin kirjoittamaan blogia eli siitä mulla ei ole blogipostia (tulossa). Parhaiten kirjasta jäi mieleen termi "runsauden anarkia". Esim täällä löytyy hyvää kirjan esittelyä: http://www.vaaris.org/no2/tulevaisuus.htm

    VastaaPoista