Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


tiistai 14. kesäkuuta 2011

Stephenie Meyer: Vieras (WSOY)

Vieras osui käteeni kirjaston sci-fi & fantasia hyllyä selatessani. Takakannen perusteella kirja tuntui kiinnostavalta ja niinpä heitin sen lainattavien joukkoon. Vasta kotona tajusin mistä kirjoittajan nimi oli tuttu - Meyerhan tunnetaan parhaiten Twilight-vampyyri-sarjastaan. En ole Twilightia lukenut enkä leffassa katsellut mutta pelkäsin että Vieras on saippuaoopperaa ja ihmissuhteita enemmän kuin sci-fiä ja jännitystä. Olin peloissani oikeassa, mutta se ei onneksi tarkoittanut sitä että Vieras olisi huono kirja.

Kirjan päähenkilö on Sielu, jota kutsutaan Vaeltajaksi. Sielut ovat hopeanhohtoisia ameebamaisia hiiren kokoinsia klönttiejä jotka matkustavat planeetalta toiselle ja ottavat haltuunsa isäntäeläimet, maan tapauksessa ihmiset. Sielut eivät kuitenkaan tee tätä pahuuttaan vaan mielenkiinnosta toisia elämänmuotoja kohtaan. Tietysti siinä on se paha puoli että isäntäeläimen oman mieli häviää kun Sielu iskee lonkeroillaan kiinni aivokuoreen.

Kirjan alussa lähes kaikki ihmiset on jo otettu haltuun Sielujen toimesta. Jäljellä on kuitenkin joitain karkulaisia joiden niskasta ei vielä löydy Sielun istuttamisesta kertovaa arpea. Yksi näistä karkulaisista jää kiinni ja Vaeltaja siirretään karkulaisen, Melanien, päähän. Melanien oma mieli jää kuitenkin "henkiin" ja tässä on koko kirjan pääaidea - samassa kehossa häärää kaksi mieltä.

Vaikka ylläkuvattu lähtökohta kuulostaa aika lapselliselta antaa se kuitenkin yllättävän pitkälle kantavan kehikon itse tarinalle. Idea ei kuitenkaan kanna koko pitkän kirjan läpi vaan puutuminen iskee loppupuolella kun tapahtumat pyörivät samoissa maisemissa ja samoja ihmissuhdeasioita vatvotaan sivusta toiseen. Ja Melanien ja Vaeltajan sisäisiin höpinöihin ja elämänparannusvinkkeihinkin turtuu aikanaan etenkin kun Meyerin kirjoitustyyli ei ole mitenkään erikoisen kiehtovaa vaan pikemminkin virheitä välttävää peruskirjoittamista.

Kirjasta jäi kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta se oli vain sci-fi kehikkoon istutettua ylipitkää ihmissuhdehömppää, josta puuttui aito syvällisyys ja joka aliarvioi lukijaansa turhan usein. Toisaalta kirja kyllä koukutti itseäni ihan vahvasti ja ajatus terveistä sieluista terveissä ruumiissa oli kiehtova.

* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti